torstai 8. elokuuta 2013

Suomen hyvinvointi ja hyvä talous perustuvat voimakkaaseen harhaanjohtamiseen. Tosiasiat hyvinvoinnin alasajosta rajattoman maahanmuuton ja islamistien suosinnalla ovat totta

Suomen hyvinvointi ja hyvä talous perustuvat voimakkaaseen harhaanjohtamiseen. Tosiasiat hyvinvoinnin alasajosta rajattoman maahanmuuton ja islamistien suosinnalla ovat totta

"Koulutettu" sisältää koiramaisen väitteen. Kouluttautunut on parempi ilmaisu. Koulutettu ei välttämättä näe opintojaan pidemmälle vaan toistaa kuin koulutettu koira vain oppimaansa, ilman soveltamisen taitoa. Sellaista on suurin osa työväestöstä ja virkamiehistöstä. 
Vaikka olisi kuinka järjetön pykälä sitä sovelletaan, kun näin on tehty ennenkin, vaikka ristiriita ylemmän lain tai järjen kanssa olisi ilmeinen.

Seppo Lehto Tampere


----------------
Suomessa on aloitettu mahdoton masentaminen: väitetään että, huonosti menee, hallitus on huono, talous on kuralla, sote-uudistusta ei saada aikaan. Tämä ei pidä paikkaansa. Meillä on hyvin menestyviä yrityksiä, korkeasti koulutettu kansa, liiankin korkea elintaso, hyvä terveydenhuolto, Euroopan talous elpyy ja ilmaston lämpeneminenkin on meidän etumme. Itämeri puhdistuu.
Eläkeikääkään ei tarvitse nostaa, kun monet meistä eläkeläisistä käy töissä, ainakin pari päivää viikossa.
-----------------------
Lisävalaistusta harhaiseen uskoon hyvinvoinnista Pauli Vahteran blogista:

http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2013/08/06/suomen-valtion-tasekupla/

mm:

6Elo2013

Suomen valtion tasekupla

Kirjoittanut Pauli Vahtera
Eläkkeelle jäänyt valtiosihteeri Raimo Sailas on tuomion enkeli, jonka mielestä Suomea vaivaa ”näivetystauti”, joka ilman isoja uudistuksia päätyy ”kuolemaan”.

"Käytännössä velaton Suomen valtio omisti 25 vuotta sitten koko Imatran Voiman, Nesteen, Postipankin, Outokummun, Valmetin, Kemiran, Rautaruukin, Soklin kaivokset, Finnairin, Veitsiluodon ja paljon muuta. Nyt nuo kaikki on pistetty sileäksi. Vain hippusia on jäljellä. Olemme siis myyneet edellisten sukupolvien säästöt, tuhlanneet rahat ja ottaneet valtiolle ja kunnille yli sata miljardia euroa uutta velkaa. Kaikki on tuhlattu. On eletty yli varojen. Rahaa ja velkasitoumuksia on jaettu kehitysapuun, maahanmuuttoon, Kreikkaan, Kyprokselle, kaikkialle. Karkesti laskien kehitysapu ja humanitäärinen maahanmuutto on maksanut 20 vuoden aikana Suomelle 30 miljardia, joten pelkästään ne selittävät kolmanneksen valtion velasta. Jos velkaantuminen halutaan aidosti katkaista, on näihin menoihin uskallettava puuttua.
Eikä tässä vielä kaikki. Piiloon on laitettu velkaa mm. moottoriteiden ja poliisitalojen rakentamiseen. Nämä velat eivät näy julkisessa velassa eikä tilinpäätöksissä, mutta niistä aiheutuu vuosikymmenien ajan enemmän korkoja ja lyhennyksiä kuin taseeseen merkityistä suorista veloista."

-----
Sirpa Asko-Seljavaara kuten monet muutkin jättävät kertomatta, että alueemme on miehitetty ja ko. alueet ovat poissa kansantaloutemme kasvattamisesta ja hyvinvoinnin luomisesta.

---------------------------------------------

http://keskusteluja-talteen.blogspot.fi/

----------------------------------------------------